Kuinka päästää irti?

Esplanaadinpuisto

Osaatko sinä päästää irti tavaroista vai pidätkö niistä loppuun asti kiinni?

Itse olen huono luopumaan etenkin vaatteista ja laukuistani. Kun kurkistaa vaatekaappiini, saattaa sieltä tehdä löytöjä yli 8 vuoden takaa. Viime aikoina olen käynyt kaappeja tarkemmin läpi ja olen löytänyt yllättävän suuren määrän vaatteita ja tavaroita, joista en syystä tai toisesta ole pystynyt luopumaan. Näillä vaatteilla ja tavaroilla on taustallaan joku tietty elämäntilanne tai yksittäinen muisto, joka tulee vahvasti näihin törmätessä esiin ja juuri se on estänyt minua viemästä näitä kierrätykseen.

Toinen vielä typerämpi paheeni on säilyttää ne vaatteet, jotka ovat todella ihania, mutta syystä tai toisesta ne eivät kuitenkaan tule käyttöön. Ne ovat joko hieman väärän kokoisia, värisiä tai muilla tavoin minulle ei sopivia. ”Mutta kun tää on niin ihana”-perustelut ovat olleet vahvaa osaamistani jo hyvin pitkään ja nyt on aika opetella tästä tavasta irti.

Photo 21.5.2016 20.47.28

Tänä kesänä haluan oppia myös sen, ettei kaikkia tavaroita tarvitse säästää muistoina. Muistot pysyvät kyllä ilman sitä vuoden 2008 mekkoa tai sitä hauskaa, tilaa vievää matkamuistoa, joka on joskus hankittu lomalta. Muistot pysyvät ajatuksissasi ja niihin voi palata ilman tavaroitakin ja valokuvathan ovat muistoista parhaimpia.

laura ahola

Olen lukenut jostain seuraavan ohjeen, joka kieltämättä on loistava; valitse yksi tavara jokaisesta elämänvaiheesi muistoksi ja laita ne yhteen laatikkoon, jota voit säilyttää kellarissa/vaatehuoneessa ja jonka voit ottaa esiin, kun haluat tutkia vanhoja aarteitasi.

Et siis tarvitse 20 muistoa yhdestä ajanjaksosta tai tapahtumasta, tämä yksi tavara pystyy tuoman ne muistot luoksesi. Tässä on paljon järjeä ja uskon tähän, mutta itseni tuntien aloitan pehmeästi 2-3 tavaraa ja ehkä myöhemmin osaan karsia ne yhteen per ajanjakso.

kesätyyli

Seuraavan viikon aikana kotonani on tapahtumassa suuri kesäsiivous ja vaatekaapin ankara läpikäynti. Aion nyt luopua suuresta määrästä vaatteita ja olen menossa Kattilahallin kirpputorille 5.6 klo 12.00-> Tervetuloa siis ostoksille <3

Miten sinä käsittelet nämä asiat? Entä säilytätkö sinä muistoja eri elämänvaiheilta vai heitätkö kaiken suoraan pois kun käyttötarvetta ei enää löydy?

<3: Laura

Kuvat: Emmi

 

Kuinka piristää talven pukeutumista?

Heissan ihanat,

Pitkästä aikaa olen palannut blogin äärelle. Pidemmäksi venynyttä taukoa en ollut suunnitellut, kertakaikkiaan aika ei vain ole riittänyt kirjoittamiseen. Anteeksi siitä.

Helmikuu on huippukuukausi monestakin syystä. Tällä viikolla lähden nopeasti piipahtamaan Madridissa ja siitä muutaman viikon kuluttua suuntaan lomailemaan viikoksi New Yorkiin. Rakastan matkustamista ja nämä tulevat matkat piristävät kummasti ja auttavat jaksamaan tätä harmaata säätä.

laura ahola blogi

Tuleva kevät tuo mukanaan myös muita huippujuttuja ja yhtenä parhaimmista se tuo hyvän ystäväni Emmin takaisin Helsinkiin. Tiedätte varmasti sen tunteen kun yksi parhaista ystävistäsi asuu kaukana, etkä pääse näkemään häntä aina kun haluaisit.. Se tunne on syvältä. Kohta odotus kuitenkin palkitaan ja nainen saadaan takaisin kotiin <3

laura ahola blogi

Tänä talvena olen rakastunut vaalean punaisen ja nahkan yhdistelmään. Ne tuovat yhdessä puettuna asuun mahtavaa kontrastia sekä hauskaa yllätyksellisyyttä.

Mutta sitten itse asiaan. Kuinka piristää talven pukeutumista ja tyyliä?

Tehoste väri. Jos tyylisi on tavallisesti mustaa ja harmaata, valitse tehosteväriksi esimerkiksi pinkki jakku tai sininen neule. Tehostevärin ei tarvitse olla kuin yhdessä vaatekappaleessa ja se muuttaa koko asun fiiliksen ja tuo siihen raikkautta.

Koru. Yksinkertainen tapa muuttaa koko asu on valita siihen sopiva koru. Asu muuttuu täysin sen mukaan valitsetko siihen näyttävän Statement- korun vai hillityn ohuen ketjun. Näin nopeasti saat muutettua asusi yleisvaikutelmaa ja sanomaa. Tällä tavoin muutat myös työvaatteen after work kuntoon alle puolessa minuutissa! 🙂

Lumoava

Huulipuna. Värikäs huulipuna piristää asun kuin asun! Kuka sanoi, ettet voisi laittaa itsellesi räväkkää pinkkiä tai oranssia sävyä? Heivaa vanhat uskomukset romukoppaan ja nappaa itsellesi pysäyttävä huulipuna! Se piristää varmasti!

laura ahola
Jakku: Zara / Toppi: VeroModa / Hame: GinaTricot / Kengät: Zara / Koru: Lumoava

Kynnet. Huolitellut kynnet viimeistelevät kokonaisuuden. Itse käytän rakennekynsiä siitä syystä, etteivät omat kynteni kasva vahvoina. Myönnän ihailevani ystävieni omia luonnollisia pitkiä kynsiä, mutta tiedän, ettei omien kynsien kasvattaminen ole minulle realistista. Ne kun katkeavat heti hieman kasvettuaan. Tällä hetkellä olen rakastunut vaaleisiin nuden sävyihin, jotka sopivivat asun kuin asun kanssa. Kevääksi aion hankkia ihania pastillilakkoja, joilla voin vaihdella sävyä fiiliksen mukaan koska vain.

 image

Ihanaa uutta viikkoa ja kiitos kun luet blogiani <3 Jos sulla on hyviä vinkkejä omien kynsien kasvatukseen, kuulen mielelläni.

Minkälainen on Sinun talven tyylisi?

// Laura