5 asiaa minusta

1. Luotan vaistoihin.

Olen hyvin fiilispohjalla elävä ihminen ja uskon vaistojen voimaan. Usein teen päätöksiä intuitioni pohjalta. Uskon siihen, että me tiedetään lopulta aina mitä pitää tehdä, kunhan vain pysähtyy kuuntelemaan itseään ja osaa luottaa vaistoonsa.

Laura Ahola

2. Keksin itse reseptejä.

Olen hyvä laittamaan ruokaa ja haluan kokoajan kehittyä siinä. Keittiö on yksi kodin parhaista paikoista ja haaveilen isosta keittiöstä, jossa on paljon tilaa testailla uusia reseptejä ja säilöä raaka-aineita. En ole koskaan tehnyt mitään suoraan reseptistä, vaan jokaisella kerralla muutan aina vähintäänkin muutamaa raaka-ainetta omasta mielestäni paremman lopputuloksen saavuttamiseksi.

 

image

3. Rakastan lukemista.

Tänä talvena lukulistallani on kasa mindfullness- kirjoja sekä useita erilaisia itsensä kehittämis-kirjoja. Näitä on todella mielenkiintoista lukea ja huomata, kuinka itsestään ja käyttäytymisestään oppii taas paljon uutta. Mukana pinossa on myös  hyviä myynti- ja markkinointi kirjoja sekä tietysti muutama ihan puhdas hömppä.

image

4. Kirjoitan paljon listoja.

Kirjoitan listoja kaikesta kokoajan. Yksi lista siitä mitä ostan kaupasta, toinen ja kolmas siitä mitä haluan tehdä seuraavana viikkona tai talvella, neljäs tulevan kuukauden eri resepteistä ja viides ihan mistä tahansa aiheesta.

Listat ovat hauskoja ja ne tuovat elämään hyvää järjestelmällisyyttä. Asiat tulevat myös helpommin tehdyksi, kun ne kirjoittaa ylös ja tehtyinä ne voi ruksia pois listalta.

image

5. Uskon kiitollisuuden voimaan.

Kiitollisuus tuo elämään paljon sisältöä ja se auttaa jatkuvasti muistamaan elämän hyvät puolet. Meillä jokaisella on niin monia asioita, joista olla kiitollinen. Kannustan listaamaan omat kiitollisuuden aiheet ylös ja katsomaan niitä usein sekä päivittäin miettimään myös niitä helposti itsestään selvinä pidettyjä asioita<3

Tässä viisi asiaa minusta. Onko Sinulla joku aihe, josta toivoisit minun kirjoittavan? =)

// Laura