Ihana uusi viikko <3

Matkustus

Ihanaa kun on uusi viikko ja ihanaa päästä taas blogin äärelle<3

Tästä viikosta on tulossa todella kiva, sillä loppuviikosta suuntaan kööpenhaminaan pikaiselle viikonloppulomalle! En malta odottaa, sillä viime kerrasta on jo liian pitkä aika. Muistan Köpiksen ihanan tivolin, kauniit kävelykadut, hyvät shoppailupaikat sekä sellaisen ihanan rauhallisen ja viihtyisän tunnelman joka kaupungissa vallitsi. Hauskaa nähdä tuleeko tämä sama fiilis yhä pintaan näin monen vuoden jälkeen ja kuinka kaupunki avaa itseään minulle tällä kertaa.

Tahdon pitää viikonlopun suunnitelmat mahdollisimman rentona, ilman turhaa aikataulutusta ja säätöä. Mutta on yksi asia, jonka tahdon ehdottomasti kokea ja se on Tivoli illalla. Muistan yhä monen vuoden takaa kuinka kaunis ja tunnelmallinen Tivoli oli valaistuna pimeänä talvi-iltana. En malta odottaa, että pääsen sinne filistelemään!

Odotan myös paljon ihania kahviloita sekä pieniä, tunnelmallisia viinibaareja. Jos olet sattunut käymään kivoissa paikoissa, kuulen mielelläni vinkkejä minne suunnata! Tietysti shoppailemaankin on päästävä – ainakin pienesti, sillä loppuvuonna on tulossa vielä yksi pidemmän viikonlopun matka Lontooseen. Blogiani pidempään seuranneet tietävät kuinka hulluna olen Lontooseen. Paras kaupunki. Ikinä<3

Mutta nyt, ihanaa uutta viikkoa jokaiselle <3

Maanantaimotivaatio

 

Helpotus matkakuumeelle!

Kuten kerkesin jo hieman aiemmissa postauksissani vihjailla, on matkakuumeelle haettu helpotusta ja matka varattu. Helmikuun lopussa lähden viikonksi NEW YORKiin! Luvassa on siis paljon shoppailua, kävelyä ja ihania kahviloita. Huippua, en malta odottaa!

New York on mielettömän kiva kohde, joka tarjoaa kaikkea mitä voi vain toivoa! Nähtävyyksiä ja upeita rakennuksia, mielettömiä shoppailumahdollisuuksia, viihdettä, yöelämää, kahviloita, ravintoloita, museoita… Lista on loputon. Tänne halajan myös aina uudelleen, vaikka myönnän aikaeron olevan mulle se heikko kohta.. Ensimmäiset päivät menevät ihmetellessä onko aamu vai ilta ja juuri kun tottuu on kotiinlähdön aika. Mutta se ei haittaa!

IMG_4844

Kuten kuvasta näkyy, viime vuonna maaliskuun alussa Nycissä oli hieman kylmempi kuin olin olettanut. Päällä on kirjaimellisesti kaikki mukana olleet vaatteet sekä osa jo shoppailluista hankinnoista, haha! Joten Note To Self: Tänä vuonna pakkaa talvireissuun talvivaatteet, Nykissä on kylmempi kuin luulet.

New York on täynnä toinen toistaan ihanampia kahviloita, joista kaiken saa take awayna tai sisällä nautittuna. Meidän tavoitteena on kiertää ja kokea mahdollisimman monta ihanaa kahvilaa ja skipata kaikki yhtään huonolta vaikuttavat. Nykistä löytyy myös jokaiselle erikoisruokavaliolle tehtyjä kahviloita, joita koitetaan varmasti metsästää.

IMG_4656

New Yorkin lisäksi Lontoo sekä Ranska yleisesti houkuttelevat kovasti! <3 Nyt vaan siis bongaamaan lisää hyviä lentoja ja hotellidiilejä. Tiedättekö ne ihmiset, jotka aina osaa löytää huippudiilejä? Mä en vielä ole ollut sellainen, mutta tänä vuonna aion kehittyä. Osaatko vinkata mulle mistä kannattaa katsoa fiksuja matkoja? Mikä on sun salaisuutesi hyvien matkojen kokoamiseen kohtuu budjetilla? 🙂

// Laura