KonMari – Siivouksen elämänmullistava Taika

Viime aikoina et voi olla välttynynyt kuulemasta Kon Marista, eli Marie Kondosta, Japanilaisesta siivoamisen ja järjestämisen ammattilaisesta. Tämä kirja on niittänyt kunniaa ympäri maailmaa ja lupaa opettaa sinut järjestämään kotisi niin, ettei sielä enää koskaan tarvitse järjestää.

Kon Mari

Mieletön lupaus, vai mitä?

Itsehän kiinnostuin tästä kirjasta heti. Varmaan pitkälti siitä syystä, että olen ollut läpi elämäni hallittu kaaos ihminen. Ei kotonani koskaan ole likaista, mutta pieni epäsiisti järjestys ja hallitsematon vaatehuone, ovat kuuluneet kotiini viimeiset vuoden erottamattomasti. Suurin ongelma on ollut se, ettei tavaroille ole omia paikkoja ja siinä, että rakastan hamstrata kaikkea ”tarpeellista” ja olen huono luopumaan mistään.. Varsinkaan vaatteista, laukuista, kengistä ja kosmetiikasta.

Marie kondo

Tämän perusteella kuvittelen olevani täydellistä kohderyhmää tälle kirjalle, joka lupaa muuttaa suhtautumisesi siivoamiseen sekä koko elämään. Huomaan sortuvani kerta toisensa jälkeen siihen, että siirtelen tavaroita paikasta toiseen, ilman, että niillä kuitenkaan on omaa paikkaansa. Juuri tästä syystä järjestys ei koskaan pysykään kovin kauaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kirja on varmasti mielipiteitä jakava. Omasta mielestäni kirja on aito, selkeä ja inspiroiva, pidän siitä kovasti. Se pistää miettimään, mitä kaikkea oikeasti tarvitset ja mitä säästät mistäkin syystä. Se kysyy sinulta jokaisen tavaran ja vaatteen kohdalla uudelleen ja uudelleen seuraavasti: Tuottaako se sinulle onnea? Jos vastaus on kyllä, säästä vaate / tavara ja jossei, tiedät mitä tehdä – hävitä se 😉

Tavoitteena on luoda koti, jossa on vain sinulle onnea tuottavia tavaroita, esineitä ja vaatteita. Asioita, jotka tekevät sinut aidosti onnelliseksi.

Kon Mari

Nyt kun järjestelyohjeet ja periaatteet on hallussa, on aika siirtyä siihen, kuinka järjestetyt tavarat tulee sijoittaa. Jännittävää, tätä mä odotan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka kirjaa ei ole vielä kokonaan luettu, eikä suursiivousta aloitettu, olen täysin inspiroitunut ja vakuuttunut siitä, että voin saada kotini täydelliseen järjestykseen ja kaiken turhan rojun vietyä kierrätykseen.

Blogin ensimmäinen kirjasuositus on nyt ulkona! Tahdotko lukea näitä lisää? Todella mielelläni kuulisin myös sinun mielipiteesi KonMarin kirjasta, jos olet sen jo lukenut? Onnistuiko siivousoperaatiosi ja onko järjestys pysynyt?

<3:Laura

lauraahola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta