Raakakakkukurssi<3

Heissan ihanat!

Jo pidemmän aikaa olen halunnut oppia tekemään raakakakkuja ja vihdoin sain siihen mahdollisuuden GreenStreetin järjestämällä Raakakakkukurssilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähtötilanne: Työvälineet valmiina sekä pöytä täynnä erilaisia hedelmiä, marjoja ja superfoodeja! Kurssi alkoi perehdytyksellä erilaisten ainesosien maailmaan sekä siihen, mitä tulevan pitää. Saatiin hyviä ohjeita myös siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Itselleni tärkein oppi taisi olla se, että raakaruokaresepteissä kannattaa noudattaa ohjeita eikä soveltaa ( ainakaan hirveästi?) jossei ole varma mitä on tekemässä. Koostumuksen kannalta tiettyjen ainesosien määrä on hyvin tärkeä ja mikäli sitä lähtee muuttamaan, saattaa koostumus muuttua niin ettei se esimerkiksi hyydy kunnolla. Ensimmäistä kertaa elämässäni opettelin siis noudattamaan reseptiä täydellisesti.

Ja kyllä – se kannatti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_9042_2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavat tunnit menivätkin vauhdikkaasti kaakaovoita raastaessa ja sulattaessa, ainesosia punnitessa ja eri kerrosten massoja sekoitellessa. Kakku vietiin aina välissä pakastimeen hyytymään ja kun kerros oli hyytynyt tuotiin se takasin seuraavan kerroksen asettamista varten.

Mitään minuuttipuuhaa tämä ei ole, eli jos on vieraita tulossa kylään, varaudu tekemään kakku edellisenä päivänä ja muista tarkistaa, että kotoa löytyy kaikki tarvittavat ainesosat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Työntouhussa pääsin testaamaan kunnolla myös Wilfan tehosekoitinta. Heti ensi silmäyksellä laite näyttää siltä, että se jyrää kaiken sisälleen menevän ja täytyy sanoa, että lopputulos oli mielikuvan mukainen. Tällä laitteella kaikki pähkinät ja taatelit saatiin hyvin nopeasti sileäksi, täytyi vain raakaleipoessa varoa, ettei päästä seosta kuumentumaan liikaa! 😀 Olen onnekas sen suhteen, että tämä samainen laite asuu nykyään keittiössäni ja se toimittaa virkansa valehtelematta paremmin, kuin mikään aiemmin omistamani blenderi.

Kuva: Jani Karlsson

Tadaaa! Vihdoin valmiina!

Muuttiko raakakakkukurssi ajatuksiani raakaleipomisesta?

Ehdottomasti. Aiemmin kuvittelin raakaleipomisen olevan huomattavasti monimutkaisempaa. Kurssin kautta opin kuinka lopulta yllättävän nopeaa ja yksinkertaista raakaleipominen on. Vaiheita on hieman normaali leipomista enemmän ja odottelua välissä, mutta sen voi käyttää hyödyllisesti tekemällä muita asioita. Toinen asia minkä opin on se, että työvälineillä on väliä. Blenderin tulee olla tehokas, jotta ainesosat saa vaivattomasti silputtua ja sulautettua yhteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Jani Karlsson

Ja se valinnanvaikeus! Mitä kaikkia mä näistä otan, haha, ilme kertoo kaiken! 😀 Oli niin hauskaa!! Suosittelen lämpimästi kurkkaamaan GreenStreetin kursseja 🙂

// Laura

PS. Kiinnostaako sua raakaruoka ja mahdollisesti esimerkiksi muutama hyvä raakakakkuresepti täällä blogin puolella? 😉

lauraahola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta