Heissan!

Heissan!

Heti alkuun haluan pyytää anteeksi hävettävän pitkään jatkunutta hiljaisuutta blogin puolella. Viimeaikoina vain on yksinkertaisesti ollut niin paljon kaikkea, että kirjoittaminen on jäänyt kokonaan.

Aika on juossut siihen pisteeseen, että ensi viikolla vietetään joulua! Ajatella miten ihanaa<3 Mä oon aina rakastanut joulua ja sitä rauhaisaa tunnelmaa. Mun joulun viettoni on ollut aina hyvin perinteistä perheen kanssa. Aatto menee hyvässä seurassa syöden ja nauttien yhteisestä ajasta. Joulupöydän ihan paras puoli on alkupalat ja viimevuonna rakastuin täysillä bataattilaatikkoon, jota aion myös täksi jouluksi valmistaa. Muuten noi laatikot eivät kuulu omiin suosikkeihini, mutta kinkkua tunnustan syöväni kyllä ainakin kahden ihmisen edestä, hah! Ootko sä tehnyt jouluruoat itse vai ostanut kaupasta? Olisin kiinnostunut hyvästä porkkanalaatikon ohjeesta? Jos vaikka tykästyisin siihenkin 🙂

laura ahola

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koska jouluaatto todellakin lähestyy,  päätin kirjoittaa hyväksi kokemiani lahjavinkkejä miehelle, vanhemmille sekä ystäville 3 eri postauksen muodossa. Toivottavasti nämä helpottavat viime hetken lahjapaniikkiasi! Vai oletko ollut aktiivinen ja hankkinut lahjat kunnolla ajoissa? 😉

Mun joululahja hankinnat alkavat olla pikkuhiljaa mallillaan ja kohta pääseekin paketoimaan! JES. Kauniit paketit on parhautta ja joululahjojen ostaminen on vaan jotain niin kivaa!

//Laura
PS. osallistuitteko te Jouluapuun? Multa lähti paketteja nuorille tytöille =

 

lauraahola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta