Kiitos Vuosi 2015

Uusi vuosi kolkuttaa taas ovelle ja on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään kulunutta vuotta. Minulla on tapana miettiä aina edellistä vuotta, sitä mitä se on minulle opettanut, sitä mitä olisin voinut tehdä toisin sekä sitä mikä on vienyt minut lähemmäs niitä asioita joita tahdon saavuttaa. Hauskaa on aina huomata, kun tarkistelee vuotta taaksepäin ylhäältä katsoen miten myös ne monet asiat, jotka nyt olisikin voinut tehdä toisin, ovat vieneet sinua sitä kohti mitä haluat. Ne ovat tavalla tai toisella osoittaneet sen mitä et haluakaan ja opastaneet sinut takaisin oikealle tielle. Uskon siihen, että meidän on uskallettava välillä myös epäonnistua oppiaksemme välttämättömiä asioita itsestämme sekä ympäristöstämme.

Vuosi 2015 on ollut hyvin opettavainen. Olen oppinut paljon itsestäni, läheisistäni sekä siitä, mitä elämältä haluan. Olen saavuttanut unelmieni työn sekä tietynlaisen sisäisen rauhan siitä, että asiat menevät aina loppujenlopuksi niin kuin on tarkoitettu.

Kun mietin tulevaa vuotta ja elämänasennettani tiivistettynä tulee se tässä: Uskon siihen, että se mihin keskityt kasvaa. Siihen mihin kohdistat energiasi vie sinua joko eteenpäin tai raahaa taaksepäin. Sinun on päätettävä kumpaan suuntaan nojaat. Positiivisuuden voimaa en voi tarpeeksi korostaa. Hyvä on aina pahaa vahvempi. Kateus on turhaa ja se lopulta satuttaa itseäsi eniten. Toivon, että me jokainen päästään keskittymään täysillä omiin elämiimme ja tekemään niistä oman näköiset. Se mitä sinulla on, ei löydy toiselta. Ja se mitä toisella on, ei löydy sinulta. Uskotaan siis itseemme ja toisiimme, eletään yhdessä toisiamme tukien ja elämästä nauttien sekä unohdetaan se typerä kateus ja kyräily mitä niin monet valitettavasti harrastavat. Asiahan on niin, että se kateus lopulta satuttaa vain kadehtijaa. Sen sijaan uskotaan siihen, että jokainen meistä ansaitsee parasta elämältä ja tulee sen saavuttamaan. Jokainen meistä omalla tavallamme ja omalla tarinallamme.

Toivon kaikkea hyvää vuoteesi 2016 ja toivon, että pääset taas askeleen lähemmäs sitä mitä haluat pitkällä tähtäimellä ja saavutat ne asiat tulevana vuonna, joista unelmoit. Ihanaa uutta vuotta Sinulle ja KIITOS kun luet blogiani <3

<3: Laura

image

Ruokavalio ensi vuodelle?

En ole koskaan kuulunut ihmisiin, jotka odottavat uutta vuotta aloittaakseen jotain. Olen aina halunnut aloittaa samantien tai viimeistään seuraavana maanantaina. Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut paljon alkavaa vuotta ja päätynyt siihen, että ensimmäistä kertaa elämässäni taidan tehdä muutaman uuden vuoden suunnitelman. En tykkää sanoa uuden vuoden lupauksen, kun olen vuosi kaudet nähnyt ihmisten lupaavan kuun taivaalta ilman, että mikään on todellisuudessa muuttunut.

Ensi vuoden suunnitelmiini kuuluu liikunnan lisääminen sekä ruokavalioon panostaminen. Tämän vuoden olen syönyt hyvin vapaasti kaikkea, mutta taas ensi vuonna on aika hieman kiristää ruokavaliota. Missään nimessä kyse ei ole dieetistä tai muusta, vaan puhtaasti hyvän olon tavoittelusta. Huomaan jatkuvasti, ettei mun kroppani pidä pastasta eikä leivästä ja silti olen niitä varsinkin kuluneen puolen vuoden aikana syönyt järkyttäviä määriä ihan puhtaasti laiskuudesta ruoanlaittoon.

IMG_4699

Tulevana vuonna aion panostaa erityisesti siihen, että suurin osa ruokavaliostani on gluteenitonta. Normaali pasta ja leipä eivät vain yksinkertaisesti toimi vatsani kanssa, joten nyt on aika viimeistäänkin alkaa kuunnella kehoaan ja sitä mitä se pyytää. Usein mielitekoihin on joku syy ja sen selvittämällä ne laantuvat. Itse en aio ruveta ruokanatsiksi ensi vuonnakaan, mutta kultainen 80/20 sääntö tulee astumaan tähän taloon pysyäkseen. Kun ruokavalion perusta on kunnossa riittää tilaa myös herkuttelulle, jonka senkin voi tehdä järkevästi.

lauraahola

Vuoden 2016 ruokailun kulmakiviä ovat siis:

  1. GLUTEENITON RUOKA. Leivän puputtaminen unohtuu ja pasta vaihtuu gluteenittomaan. Ei liian vakavaa kyläillessä, mutta omassa keittiössä ja normaali arjessa mennään näin.
  2. RAAKARUOKA. Sain lahjaksi ihanan raakakakkukirjan, mistä oon super innoissani! Uskon, että raakaleipominen on ensi vuoden juttuni ja en malta odottaa, että pääsen testaamaan kaikenlaisia ihania raakareseptejä ja välipalapatukoita! Lisää reseptejä tulossa myös blogin puolelle, nam!
  3. SÄÄNNÖLLINEN ATERIARYTMI. Ennen tämäkin oli minulle täysin normaalikäsite, 5 ateriaa päivässä. Noh, viimeisen vuoden aikana tämäkin sääntö on lentänyt ikkunasta ja nyt se on aika onkia takaisin. Säännöllinen syöminen auttaa jaksamaan, hillitsee makean nälkää ja pitää energiat tasaisina.
  4. AAMUPALA. Aamupala on päivän tärkein ateria, jonka liian usein nappaan työmatkalla kahvilasta mukaan. Ei terveellistä eikä edullista, tämä typerä tapa joutanee roskakoriin. Tervetuloa elämääni taas ihanat ja raikkaat aamusmoothiet, joita rakastan! Niillä jos jollain on ihanaa aloittaa aamu ja saada hyvää virtaa koneeseen. Tällä hetkellä suosikkejani ovat vadelmasmoothiet, joihin lisään banaania, vadelmia, Total360 vanillaa, sekä mantelimaitoa. TOIMII<3
  5. LÄHIRUOKA. Lähitiloilta voi tilata esimerkiksi kananmunia ja vihanneksia kotiin. Mikään ei ole parempaa kuin luomukananmunat, jotka ovat täysin eri makuisia kuin kaupan versiot!

 

Minkälaisia suunnitelmia sinulla on ruokavaliosi suhteen? Jatkatko samaa rataa vai onko muutoksia luvassa?  🙂

// Laura